Reeta Ek
Olen tekstiilitaiteen maisteriopiskelija Taideteollisesta korkeakoulusta. Aiemmalta koulutukseltani olen kuvataiteilija. Jo maalauksissani aloin kiinnostua toistuvista kuvioista ja pinnan rakentamisesta. Päätöstäni lähteä opiskelemaan tekstiilisuunnittelua en ole katunut kertaakaan. Pintasuunnittelu on kuin palapelin rakentamista. Tuntuu aina yhtä hyvältä, kun ensin kaaoksessa hajallaan olevat palat alkavat loksahdella paikoilleen muodostaen kuvan, joka lopulta tulee valmiiksi. Jo maalatessa opin, ettei inspiraatiota voi odottaa. Se syntyy tehdessä ja jalostuu usein kokeilujen ja epäonnistumisten kautta. Innostua voi vaikka mistä ja itselleni on monesti ominaista pitää suunnitellessa pieni pilke silmäkulmassa.
Virta-kuosissa joki virtaa, eikä sen pinta ole koskaan tyyni. Veden matka on aina eteenpäin, sen selkään olisi mukava hypätä ja vain katsoa minne se vie. Katsella maisemia ja antaa veden kannatella. Jos se ei vain ole liian kylmää.
> VIRTA
