Masters of Linen

Tilaa uutiskirje

Kirjoita vastaus.

Kirjaudu

My account

Ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä.
Lapuan Kankurit Samu-Jussi Koski
Lapuan Kankurit Samu-Jussi Koski
Lapuan Kankurit Samu-Jussi Koski

MUUTOS LUO MAHDOLLISUUKSIA

Viime vuodet ovat tuoneet mukanaan valtavasti muutoksia Samu-Jussi Kosken elämään. Hän jätti luomansa Samuji-brändin taakseen keskittyäkseen luomaan pienempiä kokoelmia suomalaisille yritykselle – ja kokeakseen, mitä muita polkuja elämällä oli hänelle suunnitelmissa. Yksi tällainen polku, Helsingin Kaupunginteatterin esityksien puvustaminen, toi Samu-Jussin ja Lapuan Kankurit yhteen.

– Olen ihaillut Lapuan Kankureita jo pitkän aikaa, ja olin tavannut Jaanan jo Samujin aikoinani. Vaikka olimme puhuneet yhteistyöstä jo aiemmin, idea sai siivet alleen toden teolla vasta tavatessamme sattumalta teatteriesityksessä, jonka puvustuksen olin suunnitellut, Samu-Jussi kertoo.

Jaana Hjelt, Lapuan Kankureiden toinen omistaja, muistaa illan hyvin. – Vietin koko musikaalin ihaillen lumoavan pelkistettyä puvustusta, tullen sekunti sekunnilta varmemmaksi siitä, että meidän täytyi ehdottomasti tehdä yhteistyötä. Sovimme tapaavamme myöhemmin, ja pian Samu-Jussi oli jo tutustumassa tuotantolinjaamme Lapualla. Alusta alkaen on tuntunut, että meillä on yhteys, eräänlainen vaivattomuus, joka näkyy yhteistyössämme. Me kaikki kunnioitamme toistemme asiantuntemusta, ja se on avain antoisaan yhteistyöhön.

Mahdollisuus luoda tekstiilikuoseja oli itsensä ”ikuisesti uteliaaksi” tunnustavan Samu-Jussin mieleen.

– Tässä työssä minua inspiroi eniten uutuus. Minua ajaa aina eteenpäin palo kokea uusia asioita, luoda jotain ainutlaatuista. Silti tavoitteeni on aina sama. Välttelen tietoisesti trendien seuraamista ja pyrin sen sijaan luomaan kauniita, jokapäiväisiä tuotteita, joita ihmiset voivat sekä oikeasti käyttää että tuntea olonsa hyväksi niin tehdessään.

Samu-Jussin mukaan yhteistyö Lapuan Kankureiden kanssa tuntui luonnolliselta juuri jaettujen arvojen ja ajattelutapojen vuoksi. Kiinnostus muotiin, joka ajoi hänet tälle uralle, on ajan kanssa jalostunut aidoksi arvostukseksi kestävää, kaunista ja laadukasta designia kohtaan – designia, joka kestää aikaa niin laadullisesti kuin tyylillisestikin.

– Materiaali on kaiken avain. Ammennan jatkuvasti inspiraatiota työstämäni materiaalin mahdollisuuksista.

Samu-Jussin rakkaus Suomen pääkaupunkia kohtaan toimi pohjana Lapuan Kankureiden kokoelmalle. Se on sekä oodi hänen rakkaalle Helsingilleen että sen ideaali. TÖÖLÖ-, MERIHAKA-, KAAPELITEHDAS- ja HIETSU-kuosit, jotka on nimetty merkityksellisten kaupunginosien ja asuinalueiden mukaan, leikittelevät Samu-Jussille kallisarvoisen kaupungin arkkitehtuurin mittasuhteilla.

Entä mitä muutoksia huominen voi tuoda tullessaan?

– Tekisin mielelläni lisää yhteistyötä Lapuan Kankureiden kanssa. Toivon myös, että jatkaisimme yhteiskuntana kehittymistä tietoisempaan suuntaan, emmekä taantuisi. Olen todistanut viime vuosien tervetullutta muutosta muotiteollisuudessa, kuinka nykyään materiaalin laadulla ja alkuperällä on oikeasti väliä. Minun täytyy uskoa, että viime kädessä ymmärrämme kyllä, mikä on parasta maailmallemme. Tässä suhteessa Lapuan Kankurit on todellinen edelläkävijä, luoden jatkuvasti muutosta meidän kaikkien hyväksi.

 

Teksti Jenna Suomela Kuva Viola Virtamo

TÖÖLÖ huopa | Lapuan Kankurit

TÖÖLÖ huivi | Lapuan Kankurit

HIETSU pyyhe | Lapuan Kankurit

MERIHAKA huivi | Lapuan Kankurit

MERIHAKA pellava housut | Lapuan Kankurit

MERIHAKA pellava shortsit | Lapuan Kankurit

MERIHAKA pellava tunika | Lapuan Kankurit

MERIHAKA pellava paita | Lapuan Kankurit

KAAPELITEHDAS pellavakylpytakki | Lapuan Kankurit

 

Hyvän elämän kutojat
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy